Näkökulmien ja ymmärryksen moninaisuus – Luonnon, tieteen ja taiteen tulkintojen sosiaalipsykologiset näkökulmat
Taiteilija paikalla keskiviikkona 27.3. klo 12-15. Teemaan liittyvä näyttelykierros klo 13-13.30
Taiteessa on aina yhtä monta tulkintaa ja mielipidettä, kuin on sen katsojaakin, yhtä monta tyyliä kuin tekijääkin.
On aina yhtä kiehtovaa kuulla, mitä ajatuksia omatkin maalaukset herättävät, mihin silmä hakeutuu, millaisia muistoja ja tunteita ne nostattavat pintaan? Näyttelyn satoja palautekirjoituksia nyt läpi käyneenä, on vahvistunut myös moninaisten näkökulmien ja mieltymysten kirjo, sillä suosikkiteokset jakautuvat yllättävän laajasti niin, että yhtä selkeää suosikkia on vaikea nostaa esille ilman, että jokainen ääni lasketaan erikseen. Yhtä mielenkiintoista on ollut lukea näyttelyn inspiroimia, monenkirjavia, tunteikkaita tarinoita ja lyhyen ytimekkäitä ajatelmia, joista jokainen on erilainen, yksilöllinen ja ainutlaatuinen. Jokainen näkee teoksissa erilaisia asioita: itselleen merkityksellisiä yksityiskohtia.
Samalla myös hämmästelen kiitollisena, kuinka aktiivisesti ja pieteetillä niitä tosiaan on kirjoitettu. Olen sanaton. Kiitos! Tämä on vastavuoroisesti myös minulle elämys.
Taide heijastaa parhaimmillaan mieltymysten ja tulkintojen kautta myös yksilön arvoja ja asenteita sekä persoonallisuuden pääpiirteitä; joskus paljastaen myös sen, josta katsoja ei ole laisinkaan tietoinen ja toisinaan sellaisia asioita, joista katsojan lisäksi, vain harva on tietoinen.
Olenkin monesti sanonut, että jos haluaa saada deittimaailman diversiteetissä, mahdollisimman kattavan kuvan treffikumppanin mielenmaailmasta, kannattaa pistäytyä taidenäyttelyssä ja pohtia yhdessä, mitä ajatuksia teokset herättävät ja mitä niistä nousee pintaan. Taide todella on eräänlainen sielunpeili, jossa osa näkymästä avautuu tietyssä kuvakulmassa myös pinnan alle.
Taiteen tyyli sekä taiteilijan tapa nähdä ja tuoda esille asioita, paljastaa yhtä paljon myös taiteilijan sielunmaisemasta. Kokonaisuuden hahmotus ja ymmärtäminen ovat minulle kaikessa tärkeää, mutta yhtä kiehtovaa on syventyä ja kiinnostua niistä pienen pienistä yksityiskohdista sekä niiden sidoksista, joista kokonaiskuva muodostuu. Aivan kuten näyttelykokonaisuuden ja yksittäisen maalauksen suunnitelmassa; on jätettävä tilaa tulkinnoille ja spontaaneille muutoksille, raameissa pysyen, olennaisimpiin yksityiskohtiin panostaen.
Olen tavallaan myös perfektionisti, jota ei ehkä enää huomaa. Tavoitteeni on aina toimia ja tehdä asiat parhaan kykyni mukaan, mutta olen ymmärtänyt myös hyväksymään sen, ettei täydellisyyteen koskaan mikään aika riittäisi, joten jokainen näyttely, maalaus ja kirjoitus ovat kaikessa kokonaisuudessaan riittävän hyviä, olematta kuitenkaan koskaan täydellisiä. Ja jos lähtisin nyppimään näyttelystä yksitellen jokaisen työn pois, johon en itse ole kyllin tyytyväinen, ei jäisi montaa jäljelle. Aina voi tehdä asiat paremmin, mutta jos ei hyväksy mitään muuta kuin täydellistä, siirtyy täydellisyyden raja aina vain kauemmas, eikä mikään projekti lopulta koskaan valmistuisi eivätkä opinnot etenisi. Siksi näyttelyyn suunniteltu videomateriaalikaan ei ehtinyt valmistua, jolle yksinkertaisesti annoin periksi. Toisaalta olohuonetta kuvaavan tilan television musta ruutu muistuttaa myös siitä, että tämän ajan TV-ohjelmatarjonta on enimmäkseen niin surkeaa, ettei sitä huvita katsoa. Siksi onkin paras laittaa TV kiinni ja tehdä jotain muuta järkevää; esimerkiksi lukea, antaa aikaa ystäville ja läheisille tai mennä tosiaan vaikka sinne ulos luontoon. Tyhjästä TV:stä tulikin omalla tavallaan myös eräänlainen, kirjaimellisesti hiljainen kannanotto
Varsinkin tieteen kiehtovaan maailmaan uppoutumisen myötä, olen huomannut maalaustyylini resonoivan kaiken tieteen ja erityisesti sosiaalitieteiden ahaa-elämysten parissa, jossa jokin kokonaisuus kaukaa saattaa näyttää selkeältä, mutta mitä lähemmäs kuvaa lähestyy, avautuu paljon abstrakteja yksityiskohtia ja kysymyksiä, jotka ovat kuin pikseleitä isossa kuvassa. Ja sellaistahan kiehtova tieteen maailmakin on; kaukaa kaikki näyttää valmiilta, mutta mitä enemmän siihen syventyy, sitä enemmän aukeaa lisää arvoituksia, joita ei voi ymmärtää, ennen kuin ne tutkii ja työstää ne näkyviksi.
Samalla tavalla toimii myös kuva luonnosta; maisema, lähikuva, makrokuva ja mikroskooppikuva. Laajat näköalamaisemat ovat toki hienoja, mutta todellinen luonnon kiehtovuus ja upeus löytyy usein pienistä yksityiskohdista. Vielä mielenkiintoisempaa on, kuinka kaikki se nanopikseleistä koostuvan kokonaisuuden tasapaino toimii ja miksi sitä täytyy oikeasti kaikin keinoin suojella.
Sama periaate pätee myös yhteiskunnan rakenteisiin, joiden ilmiöt rakentuvat yksittäisistä yksilöiden valinnoista, perheiden tarinoista ja yhteisöjen arvokulttuureista, joista yhteiskunta koostuu.
Luonnon monimuotoisuudesta löytyy sekä vertauskuvallisia, että biologisia vastauksia myös moniin ihmisten välisiin, sosiaalisiin rakenteisiin; onhan ihminen itsessään jo kuitenkin yksi luontokappale ja esimerkiksi monen bakteerin kanssa symbioosissa elävä kokonaisuus. Luonto on tavallaan kuin loputon kaupunki, luonnon itsensä rakentama kokonaisuus, jossa on aivan vastaavia ilmiöitä, kuin mitä ihmisten käytöksestä löytyy. On huijarisammakoita, muiden verta imeviä elämäntapaloisia, psykopaattikirjosieppoja ja haaskanakkikiskajonossa etuilevia hyeenoja. Tämä kaikki on iskostunut mieleeni jo lapsuudessa, luontodokumentteja intohimolla katsellessa, ennen kuin olin siis vielä kuullutkaan psykopaateista, Darwinista tai behaviorismista.
Miten joistain asioista, kuten esimerkiksi luonnosta, taiteesta tai tieteestä sitten tulee joillekin tärkeämpiä ja luontaisempia kuin toisille?
Oma luontosuhteeni lähtee lapsuudesta ja nuoruudesta, josta ajoista kaikkien ihmisten arvomaailma saa alkuvoimansa. Perheen, lähipiirin, päiväkodin, koulun ja ystävien muodostama sosialisaatio iskostaa hiljalleen jokaiseen melko ytimekkään arvomaailman, joka toki voi elämän merkittävien kokemusten myötä muuttua, mutta elää muutoksista huolimatta, asenteineen melko vahvana, vanhuuteen asti. Aina on toki poikkeuksiakin ja pientä hienosäätöä tapahtuu myös ikääntymisen ja ajan virrassa, joista itsekin olen opiskeluinspiraationi kanssa yksi esimerkki. Synnyin siis sosialisaatioon, joka arvosti tekemistä enemmän kuin lukemista. Arvot voivat kuitenkin joskus liikahtaa muutokseen jonkin yhden pienen kirjoituksen tai havahtumisen inspiroimana. Joten siksi toivo muidenkin arvomaailman muutoksen potentiaalista elää vielä sieluni pienissä ribosomeissa.
On vaan sitkeästi annettava muutokselle mahdollisuus sekä uskallettava kyseenalaistaa myös omia itsestäänselviksi muodostuneita, ehkä ajan virrassa vanhentuneita arvoja ja asenteita. Maailmassa ei voi enää soveltaa kaikkea samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten, ihan jo siksi, että maailman väkiluku on siinä ajassa tuplaantunut. Omalla kohdallani se tarkoitti pysähtymistä sen äärelle, että ehkä pelkkä laaja kokemus ei itsessään aina korvaa tai olekaan opiskelua tehokkaampaa; tarvitaan molempia, laajemman kokonaisuuden ymmärtämiseksi.
Kirjavinkkejä itseopiskeluun ja Helsingin Avoimen yliopiston verkko-opetuskursseille
Monimuotoisella taiteella ja kirjallisuudella on myös osansa arvomaailmojen ravistelussa, jotka saavat paljolti luomisvoimansa sosiaalisista ilmiöistä ja muutostarpeista. Taide, tiede ja kirjallisuus kyseenalaistavat, tutkivat, tarkastelevat sekä tulkitsevat asioita erilaisista kuvakulmista ja erilaisin tavoin. Lähes poikkeuksetta se aiheuttaa voimakkaimman säväyksen aina silloin, kun sen sanoma jollain tavalla resonoi katsojan tai lukijan omien ajatusten, sisimmän minuuden ja itselle tärkeiden asioiden sekä arvojen kanssa. Aina sitä yhteyttä ei vaan etsimälläkään löydy, jolloin saattaa kokea turhautumista esimerkiksi taiteen äärellä. Samaa tapahtuu myös muiden yhteiskunnallisten asioiden äärellä. Se johtuu yleensä siitä, että asia on itselle viaras; tieto puuttuu, jolloin ymmärrys puuttuu. Asiaan tai taideteoksen kuvaukseen perehtyminen usein auttaa otsalohkon jomotukseen. Vaikka joidenkin mielestä hyvä taide ei tarvitse selityksiä, niin kaiken takana on kuitenkin yleensä jokin idea tai tarina, jonka kuuleminen saattaa herättää suuriakin ahaa-elämyksiä ja avata teokset aivan uudelle tasolle, jolloin ne voivat aueta viestiltään monin tavoin, eri kuvakulmista tarkasteltuina.
Taide yksinään ei tosin vielä riitä kokonaisen arvomaailmakulttuurin muuttamisessa. Suuret voimat jylläävät mediassa, ihmisten välisessä dynamiikassa, unohtamatta myöskään sosiaalista mediaa. Ympäristöasiat ja vastuullisuus ovatkin jo, no ainakin markkinoinnillinen trendi, ja vegaanit vaihtoehdot ovat hiljalleen saaneet lisää kauppojen hyllytilaa, mutta matka perus kansalaisen arvomaailmamuutokseen on vielä pitkä ja kivinen. Muutos tapahtuu hitaasti ja tiettyjen sosiaalisten ryhmien kohdalla sitäkin kivuliaammin. Mitä vahvemmin tottumukset ja mieltymykset luovat turvaa tai perinteet ovat muodostuneet olennaiseksi osaksi identiteettiä, sitä vaikeampaa on sopeutua muutokseen. Ymmärrys ihmiskunnan kasvusta, sen ruokintatarpeista ja esimerkiksi lihansyönnistä syntyvän maankäytön mahdottomuudesta avaa silmät, ken haluaa totuutta silmiin katsoa. Asian kieltäminen siksi, että ei halua alkaa kasvissyöjäksi, ei poista ongelmaa; ja jos ei osaa tehdä kasvisruokaa, lienee korkea aika opetella, sillä netti on yhtä täynnä vegaanisia ruokaohjeita kuin auton pakoputken korjausvideoitakin. Se ken taipuu välttämättömään muutokseen notkeammin, pärjää elämässä paremmin. Siinä piilee biologisen evoluution lisäksi myös sosiaalisen evoluution ydin.
Tule katsomaan lähempää!
Netta Tiitinen
DIVERSITEETTI
29.2.-21.4.2024
Gumbostrand Konst & Form,
Vainuddintie 72, Söderkulla, Sipoo
Avoinna
ke – la 11-17
su 11-16
Taiteilija paikalla keskiviikkona 27.3. klo 12-15. Teemaan liittyvä näyttelykierros klo 13-13.30
Lämpimästi tervetuloa! 🤗
