
Elinikäisen oppimisen teemavuosi 2025, tuo tullessaan paljon uutta!
Tilaustöiden teematalvi
Kevättalvella sosiaalisen median kanavilla pääsee seuraamaan tilaustöiden taustoja, tarinoita ja sekä yleensä julkisuudelta pimentoon jääneitä lopputuloksia. Teemakuukausien aikana paneudutaan tilaustöiden käytänteisiin, kokemuksiin ja esimerkkeihin sekä peilataan kuluneiden vuosien työskentelyyn liittyviin organisoinnin haasteisiin, johon ehkä oudoltakin kuulostaneet opiskeluprojektit tuovat nyt uutta ryhtiä ja kosmosta kaaokseen.
Monipuolista opiskelua taiteen tueksi
Monelle ihmetystä herättäneet opiskeluprojektit ovat lopulta hyvinkin loogisia kun niitä hieman avaa.
Sosiologian opiskelun tarkoituksena on taiteellisen sisällön syventäminen ja laajentaminen, kun taas johtamisen erikoisammattitutkinnon tehtävänä on kehittää suunnitelmallisempaa arjenhallintaa ja parantaa kuvataiteilijana toimimisen edellytyksiä muuttuvassa maailmassa.
Opiskelulla on myös henkilökohtaisia motiiveja laajempi, yhteiskunnallinen motiivi; se on oman ajattelun ja sivistyksen kehittämisen vastuuta, osana toimivampaa demokratiaa. Laaja ymmärrys yhteiskunnan rakenteista on paras immuniteetti vääristävää populismia vastaan.
Uusi elämyksellisempi näyttelykonsepti kehittyy
Opiskelu on innoittanut rohkaisemaan muitakin inspiroivien, tieteen eri alojen äärelle! Elinikäinen oppiminen on yksi yhteiskunnallisen sivistystyöni ja taiteellisen työskentelyni neljästä kulmakivestä.
Toinen kulmakivi keskittyy monimuotoisempaan näyttelykokonaisuuteen, jossa näyttelyistä tulee enemmän eri kanaviin laajentuvia kokonaisuuksia, sosiaalisen median monipuolisine sisältöineen.
Kolmas kulmakivi keskittyy elämykselliseen näyttelykokemukseen, jossa näyttelyn tavoitteena on olla enemmän sekä visuaalisesti että sisällöllisesti kokonaisvaltainen elämys. Vast´edes kannattaa siis varata näyttelyvierailuihin aikaa.
Neljäs kulmakivi keskittyy taiteellisen sisällön, ideoiden ja tekniikoiden kehittämiseen, joka lopulta on koko taiteeni ydin.
Tulevat näyttelyt
Vuoden 2026 seuraava Gumbostrand Konst & Formin, suur´yksityisnäyttely lähestyy. Siksi vuosi 2025 keskittyy tilaustöiden lisäksi vain kahteen näyttelykokonaisuuteen, joista kesän The Piece Of Reflection, Gumbostrand Konst & Formissa, antaa palan tulevasta suur’näyttelystä ja syksyn Frames -näyttely avaa kolmivuotisen näyttelykokonaisuuden perimmäistä ideaa ja siihen johtaneita syitä.
Opiskelu on itsensä kehittämisen lisäksi myös oiva terapiamuoto
Opiskelu terapiamuotona on osoittautunut itselleni erittäin voimaannuttavaksi, ajoittaisesta luku- ja tehtävätaakasta huolimatta. Tuo taakka liittyy vain rajalliseen aikaan eikä missään tapauksessa pakkopullaan. Positiivista kroonisessa aikapuolassa on kuitenkin se, että ei ehdi pysähtyä liiaksi murehtimaan, vaan huomio keskittyy pakostikin uusien näkökulmien inspiroivaan maailmaan. Perspektiivi laajenee ja ymmärrys kaaottisesta maailmasta lisääntyy. Tilalle tulee itseään ruokkiva uteliaisuus ja halu oppia lisää, jonka myötä lapsenomaisen oivaltamisen ilo tuo valtavasti valoa ja inspiraatiota elämään!
Mielelläni olen tukemassa kaikkia itsensä kehittäjiä ja elämän ristiaallokossa kamppailevia, kertomalla omakohtaisista oivalluksista ja kokemuksista lisää. Palaan tähän intensiivisimmän opiskelukevään päätyttyä, uuden näyttelysarjan alkaessa.
Suosittelen lämpimästi kaikenlaista opiskelua aivan kaikille, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta!
Inspiraatiota ja uteliaisuutta tulevaan vuoteen!
