Tilaustyöt ovat minulle taiteilijana erittäin rakkaita. Ne ovat aina aitoja kertomuksia aitojen ihmisten elämästä, jossa yhdistyvät yhdessä tekeminen, tunteiden ja muistojen jakaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja tiimityö.


Minkälainen tilaustyö voi olla?

Se voi olla ihan mitä vain. Se voi olla täysin abstrakti sommitelma eri värejä, 1700-luvun tyyliin tehty muotokuva tai kodin tyylin mukaan tehty puoliabstrakti maalaus, jossa on seassa kuitenkin jotain esittävää. Aihe löytyy usein omista lapsista, sisustuksesta, harrastuksista, karvaisista perheenjäsenistä tai vaikkapa ympäröivästä arkkitehtuurista.

Kodin tyylin mukaan

Taulu on osa kotia ja koti on osa sen asukkaidensa sielunmaisemaa. On siis olennaista, sekä visuaalisesti, että henkisesti, että maalaus suunnitellaan kodin hengen ja tyylin mukaan.

Henkilökuvat

 Henkilökuvassa huomio keskittyy yleisesti henkilön olemukseen ja hänelle tyypilliseen toimintaan – sellaisiin hetkiin, jotka kertovat henkilön elämästä parhaimmillaan. Henkilökuvassa kasvot eivät ole pääosassa, mutta hän on kuitenkin tunnistettavissa. Henkilökuvien suunnittelun pohjaksi kannattaa varata mahdollisimman paljon erilaisia kuvia, joissa kohde touhuaa jotain, mielellään ehkä vielä jotain hänelle tyypillistä. Kuvia, joissa kohde katsoo suoraan kameraan, kannattaa välttää, ellei kyseessä ole muotokuva. 

Muotokuvat

Muotokuvassa kasvot ovat olennaisessa osassa, mutta siihen voidaan yhdistää myös henkilökuvan elementtejä.

 Mikäli maalaukseen tulee esimerkiksi useampi lapsi, voi maalauksen jakaa useampaan osaan. Tällöin osat ovat irrotettavissa toisistaan ja lapset voivat ottaa ne mukaan, muuttaessaan pois kotoa. Silti osat ovat yksi kokonaisuus, jonka ”palapelin palat” ovat lähteneet maailmalle, omille teilleen, niin kuin lapsetkin kotoaan. Osat voi taas myöhemmin koota kokonaiseksi teokseksi, jolloin ”perhe on taas koossa.”

Karvaiset kaverit

Aiheena voivat olla myös karvaiset perheenjäsenet. Tai sama se, onko perheenjäsenellä neljä vai kaksi jalkaa, karvat vai suomut. Kaikki eläimet sopivat aiheeksi kaiken tyyppisiin maalauksiin, vaikka osaksi abstraktia kokonaisuutta.

Elävänä mallina seisomista ei edellytetä myöskään lemmikeiltä, joten kourallinen kuvia riittää malliksi. Mukaan voidaan lisätä lempileluja sekä muita mieluisia asioita, jotka kertovat esimerkiksi luonteesta.

Lahjaideat

Tilaustyöaikataulun vuoksi hyvä idea on myös lahjakortti. Mutta perinteisen lahjakortin sijaan kerron mielelläni lisää muista yllätyksellisistä ”lahjakortti-ideoista.” Monesti lahjan saajat ovat tämän osion jo hyvin lukeneet, joten yllätyksen säilyttämiseksi, on parempi kertoa niistä henkilökohtaisesti 😉

Valmistujaislahjat

Valmistujaislahjaksi kannattaa nuorelle teettää maalaus lapsuudenkuvien pohjalta. Aihe voi liittyä ammattitutkintoon tai opintojen muihin aiheisiin.

Parhaat ideat syntyvät kuitenkin keskustelun yhteydessä kun perehdytään päivänsankariin persoonana.

Myös lahjakortti on aina yksi vaihtoehto, jolloin lahjan saaja voi itse päättää, mitä haluaa.

Hääparille

Hääparille oiva idea on lapsuuden kuvien pohjalta tehty maalaus, jossa he leikkivät keskenään esimerkiksi hiekkalaatikolla. Tekemisen ympärille voidaan yhdistää aihealueita esimerkiksi pariskunnan yhteisistä harrastuksista.

Lahjavinkkinä toimii tietysti myös lahjakortti tai tyhjä taulunpohja, jolloin pariskunta saa päättää itse, millaisen maalauksen haluavat. Lahjan antajat voivat toki määritellä aiheita ynnä muita seikkoja, joiden ympärille suunnitellaan pariskunnan kanssa koko-, väri- ja tyylitoiveet. 

30, 40, 50, 60, 70v…

Yllätyslahjaksi varttuneimmille suosittelen sellaista teosta, jossa päivänsankari tekee jotain hänelle tyypillistä. Hän on ehkä pieni yksityiskohta abstraktissa ympäristössä tai hänelle rakkaassa maisemassa, josta hän kyllä tunnistaisi itsensä, mutta kasvot eivät olisi kiusallisessa pääosassa.

Mielenkiintoinen elämyslahja on myös lähettää päivänsankari ateljeehen, oman taulunsa eläväksi malliksi.

Äitien- ja isänpäivänä

Paras lahja, jonka äiti tai isä voi saada, on taulu omista lapsista tai lapsenlapsista.

Toki aihe voi liittyä siihen kotiin tai asioihin, jotka olivat ajankohtaisia silloin kun lapset olivat pieniä tai johonkin tyypilliseen toimintaan, jonka merkeissä esimerkiksi lastenlasten kanssa aikaa vietetään. Tämä vaihtoehto sopi varsinkin siinä tapauksessa, mikäli lapsia on paljon.

Tyytyväisyystakuu

Halutun lopputuloksen saavuttamiseksi, on tilaustöillä aina tyytyväisyystakuu.

Mikäli lopputulos ei vastaa odotuksia, niin sitten korjataan tai aloitetaan kokonaan alusta.

Tilaustöitä on tehty myös täysin etänä. Mallikuvat ja kuvat työn etenemisestä liikkuvat näppärästi sähköpostilla.

Miten pitäisi edetä?

Idean ei tarvitse olla valmis. Suurimmalla osalla on vain ajatus taulusta ja tyhjä seinä. Loput suunnitellaan yhdessä. Tulen mielelläni käymään, sillä paikanpäällä suunnittelu on aina helpompaa, mutta puhelimet ja sähköpostit ovat helpottaneet pitkissä välimatkoissa. Turku, Tampere, Mikkeli, Lappeenranta ovat vielä lähellä 😉

Hinnoittelu

Tilaustyötä varten ei tarvitse lottovoittoa. Hinnoittelu on maltillisen, monimutkaisen yksinkertainen, joka perustuu vuosien saatossa jalostuneeseen hinnastoon. Hintaan vaikuttavat koon lisäksi työn yksityiskohtaisuus tai muu tekninen vaativuus. Tutustutaan siihenkin yhdessä.

Esimerkiksi vieressä olevan 60×60 cm teoksen hinta henkilökuvana olisi 1.172 €

Tilaustyöjono

Tilaustöissä ainut asia, jota vaaditaan, on kärsivällisyys.

Jonoa on vähän kertynyt ja näyttelyprojektit vievät myös oman osansa luovasta ajasta.

Paras tapa hypätä työjonoon mukaan, on istahtaa suunnittelemaan omaa tilaustyötä mahdollisimman pian. Näin teoksen valmistuminen löytää parhaiten, spontaanin lokeronsa, luovan kalenterin sokkeloista.




Kysy lisää!