Monimuotoisuus ja sosiologia – Uusien ideoiden intersektionaalinen emergenssienergia ja darwinistinen kuvakulma – mitä ihmettä ne oikein tarkoittavat?

Taiteilija paikalla lauantaina 23.3. klo 12-14. Teemaan liittyvä näyttelykierros klo 13-13.30

On hyvä muistaa, että ihminen on lopulta kuitenkin yksi laji muiden joukossa ja osa luontoa. Näin ollen oikeastaan kaikelle ihmisen toiminnalle löytyy vastine luonnon monimuotoisuuden ja muiden lajien keskinäisistä ilmentymistä. Kun ymmärtää luonnon kiertokulkua ja lainalaisuuksia, on jossain määrin helpompi ymmärtää filosofisesti myös ihmiskunnan toimintaa.

Kuvakulmia, lähestymistapoja sekä syventymisen tasoja on monia. Sosiologia tieteenä tutkii yhteiskunnan rakenteita, yhteiskunnan ilmiöitä sekä ihmisten erilaisia lähtökohtia ja niiden vaikutuksia yhteiskunnassa ja pienemmissä yhteisöissä. Sosiaalipsykologia taasen syventyy yksilöiden ja ryhmien toimintaan yhteisössä ja vastaavasti miten sosiaaliset elementit ja yhteisö vaikuttavat yksilön ajatteluun ja toimintaan, ollen ikäänkuin siltatiede psykologian ja sosiologian välillä. Tiede kehittyy ja näkökulmat laajenevat. Psykologia tieteenalana on alkanut yhä enemmän tiedostaa, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja tekniikan kehittyessä taasen neurologia ja aivokuvantamisen tekniikat ovat tuoneet huisin mielenkiintoisia kuvakulmia psykologiseen tutkimukseen. Tiedemaailmankin sisäisessä evoluutiossa parhaiten kehitys kehittyy, ammentamalla kasvu- ja emergenssienergiaa diversiteetistä, tieteen eri alojen symbioosisuhteista, jolloin yhdistymisestä syntyy taas uusia tiedon, tieteen ja toiminnan tasoja.

Aivan kuin sosiologia, niin myös moni muukin tieteenala alkoi ottaa suuria harppauksia 1800-luvun teollistumisen myötä. Nykypäivän evoluutioteoriakin on saanut varsinaisen alkusysäyksensä, luonnontieteilijä Charles Darwinin (1809-1882) luonnon valintaan pohjautuvasta teoriasta, josta kunnian hän rohmusi itselleen, kait’ jonkinlaisella ihmisluontoon perustuvalla valinnallaan. Nimittäin Alfred Wallace (1823-1913) oli Darwinista riippumatta, tehnyt omalla tahollaan lajien kehittymisestä samoja havaintoja ja täten tiedeyhteisössä kunnia löydöstä oli tarkoitus jakaa heidän kesken, mutta ovelampi egoisti pelasi lopulta nimensä historiankirjoihin. Vastaavaa toki tapahtuu myös luonnon muissakin lajeissa, joten liekö sitten darwinistisen teorian mukaisessa vahvimman oikeudessa, kyse kuitenkin ennemminkin oveluuden ja röyhkeyden voimasta?

Darwinismista syntyikin nopeasti myös erilaisia, sosiaalidarwinistisia näkökulmia, joita sitten alettiin soveltaa moraalisesti ristiriitaisiin, poliittisiin tarkoitusperiin, mutta keksipä ihminen mitä tahansa kätevää, niin ainahan joku kyllä keksii käyttää sitä ihmislajin sisäisten erimielisyyksien väliseen sotimiseen. Siksi nähtävästi monesta pohdinnan kuvakulmasta syntynee vaiennettu ja paheksuttu tabu, jolla koitettaneen pitää ihmiskunnan sisäistä näkemysten kautta syntyneiden ideoiden kaaosta edes jotenkin hallittuna. Sosiaalipsykologisista syistä, en nyt tohdi itsekään syventyä niihin tiettyihin tabuihin ja luonnonlakipohdintoihin sen enempää, sillä aina joku käsittää asiat omalla tavallaan ja suuttuu tai toinen saa idean käyttää niitä yhteiskuntarauhaa horjuttaviin ideoihin. Harmillista siis sinänsä, sillä mielestäni asioita pitäisi silti kyetä aina pohtimaan kaikista kuvakulmista, tiedostaen, että kaikesta ei tarvitse aina rakentaa poliittista ääri-ideologiaa tai joukkomurha-asetta. Alunperin harmittoman mielenkiintoinen oivallus, E=mc² on kuitenkin avannut ymmärryksen ovet laajempaan maailmankaikkeuden ymmärrykseen, vaikka sitä onkin käytetty myös nurinkurisesti maailmansodan jatkumon epäinhimilliseen lopettamiseen. Toisaalta, mikään hyväkään kehitys ei ole syntynyt ilman jonkinlaista ideologiaa ja lopulta kaikissa hyvissäkin idoissa on aina ne nurjat puolensa – niin tai näin, aina väärinpäin.

Lieveilmiöistä ja erilaisista muista näkemyksistä huolimatta, ihminen on kuitenkin yksi nisäkäslaji muiden joukossa, joka sillä darwinistisella röyhkeyden voimalla on raivannut itselleen kaiken, jota moderni nykyihminen pitää inhimillisenä itsestäänselvyytenä ja ihmisyksilölle kuuluvana oikeutena, johon tosin muilla lajeilla ei ole sananvaltaa. Evoluutio ei kuitenkaan näytä onnistuneen kehittämään ihmisen älyä, jonka välittömään mielihyvään pohjautuva käyttöjärjestelmä, ei vielä näytä ymmärtävän oman lajin itsetuhoista käyttäytymistä. Mutta turha kait sitä lienee hävetä, sillä ei sitä näytä tunnistavan mikään muukaan eliö, vaan tasapainoa pitää yllä juuri se darwinistinen luonnon laki, jossa jokin voima pyrkii aina tasaamaan ahneuden ja liikakasvun aina jollain tavalla. Esimerkiksi sudet pitävät hirvieläinkannan kurissa, jotta hirvet eivät tuhoaisi omaa lajiaan loputtomalla lisääntymisellä ja syömällä metsiä aavikoiksi, ja lopulta hirvieläinten vähenemisen seurauksena syntynyt nälkä, virukset ja bakteerit, karsivat heikoimmat geenit susilaumasta. Suomi on maailmanlaajuisesti harvinainen maa, jossa tämä opetetaan kaikille jo peruskoulussa, mutta silti hälyttävän suuri osa yhteiskunnasta ei sitä mekanismia ymmärrä. Loputon kasvu ja luonnonvarojen rohmuaminen tuhoaa lopulta lajin elinolosuhteet, jota kohden ihmiskunta näyttää nyt olevan matkalla, mikäli siis älyn, arvojen, viisauden, itsehillinnän ja niiden edellyttämä toiminta ei kehity – eikä se näytä koko lajin keskuudessa kehittyvän. Kehitys jakaantuu inkluusiosta huolimatta epätasaisesti, olkoonkin kyse geeneistä tai sosialisaation vaikutteista. Omaa kehitystäni on jarruttanut molemmat, mutta koittanut silti sisukkaasti kehittää itseäni, omien rajoitteideni ja mahdollisuuksieni puitteissa. Joten jos mieleesi hiipii salakavalasti ajatus siitä, että pitäisin itseäni muita parempana (niin kuin moni harmillisesti tuntuu ajattelevan), niin olet väärässä. Koitan vain epätoivoisesti kertoa ihmisille havainnoistani, jotta muutkin voisivat herätä kehittämään omaa ajatteluaan. Tiedostan tällaisen ääneen ajattelun olevan sosiaalipsykologinen riski, mutta jos haluaa edes yrittää parantaa maailmaa, niin tuo riski on otettava.

Ihminen on yksi luontokappale ja täten ihmisyhteisöissä ja yksilöiden ominaisuuksissa toistuu myös luonnon biodiversiteetteihin ja ekosysteemeihin verrattavia piirteitä. Lajeja ja ihmisluonteita on mahtipontisesta herkkään ja hauraaseen, joilla kullakin on omat vahvuutensa, heikkoutensa ja selviytymiskeinonsa. Nykypäivässä kritisoidaan kilpailua, mutta samalla ihmiset ruokkivat sitä huomaamattaan myös itse; ihannoidaan menestyjiä, seurataan urheilua ja kilpailuun perustuvia viihdeohjelmia. Sitten uuvutaan kun kilpailu yhteiskunnassa on niin kovaa. Keskinkertainen laatu tai palvelu ei tunnu riittävän oikein kenellekään. Vertaillaan ja valitaan parhaita vaihtoehtoja; vaaditaan monissa ihmisten tekemissä palveluissa, tuotteissa ja järjestelmissä täydellisyyttä, mutta samalla itsearmollisuus on muodostunut muoti-ilmiöksi; omalle epätäydellisyydelle vaaditaan inhimillistä ymmärrystä ja armoa. No mutta halusipa tai ei, on elämän tasapaino syntynyt eräänlaisesta tönimisestä ja kilpailusta, jossa juuri kilpailu ylläpitää tasapainoa ja vie evolutiivista kehitystä eteenpäin. Ilman sitä kilpailua ei olisi syntynyt monia niitä asioita, joita pidetään länsimaisen ihmisen nykyarjessa itsestäänselvyytenä. Häviö voi tosin joissain kilpailuissa olla jopa evolutiivisen kehityksen räjäyttävä alkuvoima; olen nimittäin itse tullut hyljityksi monessa tilanteessa, mutta koittanut kehittää omia vahvuuksiani ja löytää uusia mahdollisuuksia eri polkujen kautta. Erikoistuminen on siis myös elinehto; koko diversiteetin perusta.

Hyvät ideat harvemmin menestyvät itsekseen, vaan tarvitaan paljon symbiooseja eli monenlaista osaamista ja erikoistumista sekä yhteistyökykyä, jotta idea pärjää evoluution armottomassa kilpajuoksussa. Tätä tapahtuu sekä luonnossa, että ihmisyhteisöissä, hyvässä ja pahassa. Yhtälailla luonnossa ja ihmiskunnassa on myös loisintaa, pöytävieras-suhteita ja epäsuoria haittasuhteita. Yhteisön sisäistä loisintaa voidaan täten kutsua endosymbioosiksi, jossa loisilla on yhteiskunnan kapitalistisessa järjestelmässä, työllisyyttä lisäävä symbioosivaikutus. Olen oman mielentasapainon vuoksi koittanut nähdä yhteiskunnan epämiellyttävät asiat myös jotenkin siitäkin kuvakulmasta, että ne korostavat hyvien asioiden kauneutta ja pelastavat hyvät asiat itsestäänselvyydeksi latistumiselta. Näin pysyy yllä kiitollisuus sekä aktiivisesti hyvään pyrkiminen ja sen arvostaminen. Silti ääliömäisyyden, röyhkeyden, ahneuden ja julmuuden sietäminen on minulle todella vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisin katsoa niitä mistä kuvakulmasta hyvänsä. Vaikka kyse olisi lintumaailman narsistimulkku- kirjosieposta, niin en arvosta; kun kuitenkin muut lajit kykenevät rauhanomaisempiinkin selviytymistapoihin. Minun puolestani kirjosieppo voisi aivan hyvin kuolla sukupuuttoon.

Ihminen, homosapiens, on fysiologisesti ja psykologisesti perusperiaatteiltaan hyvin tunnistettavasti samanlainen, mutta lopulta yksilöt ovat kulttuureiltaan, kaikenlaisilta ominaisuuksiltaan ja ajattelultaan hyvinkin erilaisia; aivan kuten eri eliölajit luonnossa. Monissa ominaisuuksissa on paljon yleispäteviä säännönmukaisuuksia, mutta lähemmässä tarkastelussa ihminen on kuin lumihiutale; ei löydy kahta täysin samanlaista vaikka yhtymäkohtia paljon löytyykin.

Paljolti yksilön kohtalosta päättävät geenit ja sosialisaatio, johon sattuu syntymään. Saaristomännystä tulee käkkärämänty, koska niissä olosuhteissa on oltava sisukas; sopeuduttava ja taivuttava, jottei katkea. Toisissa olosuhteissa männystä tulee korkealle kurottava, huojuva hujoppi, josta kaatuessaan tulee muiden ruokaa.

Esikuvia, 150 x 100 cm, sekatekniikka kankaalle, 2023

Ja jokainen siis katsoo maailmaa oman sosiaalisaationsa ja elämänkokemuksen kuvakulmasta, josta käsin katsottuna muiden elämäntapa ja arvomaailma näyttävät usein järjen vastaisilta. On siis lähes mahdoton täysin koskaan ymmärtää toisen kokemuksia, ajatuksen juoksua tai erilaista elämää, sillä lähtökohdat ja maailmankuvaan vaikuttavat silmälasit ovat jokaisella aina vähän erilaiset. On oikeasti ratkaisevaa, missä asuu, millaisia arvoja, asenteita sekä ihmisiä elämänpolun varrella ja arjessa ympärillä vaikuttaa. Seura tekee kaltaisekseen, sanoo jo vanha sanontakin.

Sama pätee luonnossa, jossa olosuhteet vaikuttavat kasvien ja eliölajien olemukseen, erikoistumiseen, sopeutumiseen ja menestymiseen. Jokaisella on omat vahvuutensa ja olennaiset tehtävänsä suuressa kokonaisuudessa, jossa yhden poistuminen saattaa aiheuttaa valtavan dominoefektin. Kun Yellowstonessa hävitettiin sudet, oli seurauksena monen lajin häviäminen ja kasvillisuuden köyhtyminen ruohikoksi, kunnes ihminen tajusi korjata omat virheensä ja susien uudelleen istuttamisen myötä, palauttaa tasapainon ennalleen. Puiden versoja syövät hirvet vähenivät ja metsä alkoi taas kasvaa; monimuotoisuus alkoi hiljalleen toipua. Ihmisyhteisössä taasen yhden olennaisen työnantajan poistuminen aloittaa ketjureaktion, joka vie mennessään sen työntekijöiden arjen palvelut: suutarit, kukkakaupat, kahvilat, rautakaupat ja hiljalleen muutkin palvelut. Joskus taas jokin uusi voimakas tulokas tukehduttaa pienet tai disruptioksi kutsuttu, uusi kehittynyt ilmiö, tekee jostain vanhasta käytännöstä tarpeettoman. Kyvykäs ja joustava yksilö tai niistä koostuvasta pääomasta koostuva yritys, kykenee haistamaan tulevat muutokset ja mukautumaan niihin. Heikommin kyvykkyyttään kehittänyt tai muutoin umpikujaan joutunut ei välttämättä sopeudu muutokseen ja kuolee pois. Joskus evoluutiossa käy niinkin, että jotkin lajit vain hiipuvat, syystä tai toisesta, hiljalleen sukupuuttoon tai ovat hävinneet suuren asteroidituhon seurauksena, jonka jälkeen alkaa taas kehittyä uusi tasapaino.

Erikoistuminen ja erilaisuus on sekä luonnon, että modernin yhteiskunnan ilmentymä ja edellytys. Kilpailu on kovaa, aivan kuten luonnossakin. Toisille se on oman selviytymisen kannalta uhka ja toisille kehittymisen ja erikoistumisen mahdollisuus. Ehkä se selittänee myös sen, miksi normaalista poikkeaminen ärsyttää ja pelottaakin, sillä uusi ilmiö kun ei aina ole kaikille mahdollisuus. Toisaalta mikään ei myöskään kehity, jos asiat tehdään aina samalla tavalla, niin kuin on tähänkin asti tehty. Jatkuva kehitys ja muutos muuttaa väkisin myös olosuhteita, joten myöskään vanha metodi ei välttämättä toimi uudessa ajassa. Evoluution ja selviytymisen yksi olennainen piirre onkin siis sopeutuminen ja kyky mukautua uusiin tilanteisiin; ja tämä kyvykkyyden ero tekee ihmisistä eriarvoisia, halusi tai ei. Tasavertaisuutta ei ole. En tule itsekään koskaan yltämään sille tasolle, jossa tiettyjen kyvykkäiden taidoilla on yhteiskunnallisesti suurempi arvo. Eikä itsetuntoni siitä romahda tai kateus mitenkään tilannetta paranna. On pyrittävä löytämään ja kehittämään näissä luonnonvoimissa niitä omia vahvuuksia niin pitkälle kuin ne riittävät. Jos juuret on peruskallion rakosessa, niin niillä eväin mennään, mitä luoja suo.

Onneksi kyvykkyyden reviiri yltää vielä kirjastoon ja avoimen yliopiston kursseille. Tuleeko minusta kuitenkaan koskaan muodollisesti pätevää sosiologian maisteria, jää nähtäväksi, sillä aika ja toimeentulo lienevät resurssieni rajoitteista ne pahimmat ja sen jälkeen tulee vielä geeniperimässäni lahjana saatu, toivottoman huono muisti sekä luovan mielen rajoittama keskittymiskyky. Onneksi omatoiminen opiskelu ja ajattelemisen kehittäminen, eivät vaadi tutkintoa, eivätkä muodollista pätevyyttä. Ehkä toivon mukaan tästäkin, diversiteettiä rikastuttavasta erilaisuudesta, on yhteiskunnalle edes jotain iloa ja hyötyä.

Puisto – intersektionaalinen kohtauspaikka; ympäristö ja kaupunkilaisten olohuone, jossa monenlaiset kasvit ja eläimet sekä yhteiskuntaluokat kohtaavat

Omien pohdintojen päiväkirjasta nostettuja muistiinpanoja:

*Ihmiset matkustavat kokeakseen jotain erilaista, viehättyvät poikkeavan kauniista, etsivät jatkuvasti uutta musiikkia, uusia elokuvia ja uusia ideoita. Jokainen uusi siis poikkeaa vanhasta. Poikkeavuus on siis erilaisuutta, mutta miksi erilaisuus ärsyttää? Kuitenkaan kukaan ei kerro haluavansa, että kaikki olisivat samanlaisia.

*Ehkä polarisaation vuoksi nykyään halutaan korostaa ihmisten samankaltaisuutta. Ehkä samanlaisuuden koetaan olevan yhteisössä turvallisempaa ja harmoonisempaa kuin eri suuntiin repivä erilaisuus.

*Erilaisia on aina syrjitty ja ihmiskunnassa kiusattu. Kuitenkin evoluutio kehittyy erikoistumisen eli standardista poikkeamisen kautta. Poikkeaminen voi olla evolutiivisesti taannuttava uhka, mutta myös hyvää kehitystä edistävää.

*Miksi älystä, kyvykkyydestä ja luokkaeroista puhuminen ärsyttää? Miksi eriarvoisuus nähdään automaattisesti halventamisena? Onhan luonnossakin eri arvojärjestyksiä, mutta niiden välillä vallitsee harmooninen tasapaino, jossa jokainen ottaa osakseen oman tehtävänsä. Miksi juuri ihminen haluaa vapaasti toteuttaa itseään? Miksi muilla eliöillä ei esiinny yhtä vahvasti vastaavaa? Miksi kaikkien täytyisi etsiä ja löytää joku oma intohimoinen kutsumuksensa? Miksi niin monet tavoittelevat samoja asioita ja kilpailevat juuri niistä kun olisi muutakin tarjolla? Onko riistäminen vain törkeän homosapiensin ominaisuus? Miksi kaikki hierarkian huipulla olevat ihmiset eivät ole riistäjiä vaikka he kasvavat samassa yhteiskunnassa ja ehkä jopa samassa tiukkaan rajatussa sosialisaatiossa? Miksi kaikki hierarkiset lajit eivät kuitenkaan ole riistäjiä omassa yhteisössään tai laumassaan?”

Netta Tiitinen

DIVERSITEETTI

29.2.-21.4.2024

Gumbostrand Konst & Form 

Vainuddintie 72, Söderkulla, Sipoo

Avoinna 

ke – la 11-17

su 11-16

Taiteilija paikalla lauantaina 23.3. klo 12-14. Teemaan liittyvä näyttelykierros klo 13-13.30

Lämpimästi tervetuloa! 🤗