Pääsin syventymään syksyllä 2012, Taidekeskus Salmelan grafiikkastipendin myötä, mestarin opissa, Harri Leppäsen opastuksella. Teossarja Menestyksen avainsanat, on tehty Salmelan 2012 näyttelyn teoksia mukaillen, joissa yhdistävä piirre oli maalausten taustan suorat linjat ja diagonaalisuus. 

Ensimmäistä grafiikkasarjaa tehdessä suunnittelin värialueita kuivapastelleilla, josta syntyi uusi inspiraatio; ”miksi vedokset eivät voisi kaikki olla vähän erilaisia?!” Seuraavaan, Ajatuksia pintaa syvemmältä –sarjaan tulivat mukaan kimalle-efektit ja syksyn 2013 Citybird –sarja osoittautui oivalliseksi tilaisuudeksi jalostaa modifiointi-idea käytäntöön. Työt vedostettiin mustalla ja kolmella eri harmaan sävyllä, jotka olivat kuitenkin jo sellaisenaan kivoja, että osa päätettiinkin jättää myös perinteisiksi litografioiksi.

Citybird –sarja sai alkunsa 2012 Art Helsinki –messuilla, jossa tapasin kuvanveistäjä Samuli Alosen ensi kertaa. Ihastuin kertaheitolla Citybird –veistoksiin ja sai idean yhteisnäyttelystä, jossa Samulin linnut hyppäisivät lasten kanssa mukaan maalauksiin. Tuumasta toimeen ja Jorma Teittisen avustuksella näyttely päätettiin järjestää Pariisissa syyskuussa 2013, paikkana Galerie Nicolas Flamel. Art Helsinki 2013-messut olivat oiva tilaisuus pitää samanaikaisesti pieni etänäyttely kotimaassa ja loppujen lopuksi päätettiin pitää vielä yksi yhteisnäyttely Tampereella, vahvasti grafiikoiden säestyksellä.


Matkalla Tekniikka: Litografia Kuva-alan koko: — x — cm Sarjan koko: 20 kpl Vuosi: 2013 Hinta paspartuulla ja taustapahvilla: 340 euroa Hinta kehystettynä: 410-430 euroa



Suuria tunteita Tekniikka: Litografia Kuva-alan koko: — x — cm Sarjan koko: 20 kpl Vuosi: 2013 Hinta paspartuulla ja taustapahvilla: 290 euroa Hinta kehystettynä: 350-370 euroa




Ystävä 1 (Yhteiset haaveet) Tekniikka: Litografia Kuva-alan koko: 10 x 14,8 cm Sarjan koko: 20 kpl Vuosi: 2013 Hinta paspartuulla ja taustapahvilla: 110 euroa Hinta kehystettynä: 150-180 euroa



Ystävä 3 (Toteutetaan haaveita yhdessä) Tekniikka: Litografia Kuva-alan koko: 10 x 14,8 cm Sarjan koko: 20 kpl Vuosi: 2013 Hinta paspartuulla ja taustapahvilla: 110 euroa Hinta kehystettynä: 150-180 euroa



Ystävä 3 (Toteutetaan haaveita yhdessä) Tekniikka: Litografia Kuva-alan koko: 10 x 14,8 cm Sarjan koko: 20 kpl Vuosi: 2013 Hinta paspartuulla ja taustapahvilla: 110 euroa Hinta kehystettynä: 150-180 euroa




Tekniikka: Litografia Kuva-alan koko: 10 x 10 cm Sarjan koko: 20 kpl Vuosi: 2013 Hinta paspartuulla ja taustapahvilla: 90 euroa Hinta kehystettynä: 130-150 euroa




E.V.U. vedoset saavat uusia sävyjä erilaisilla tekniikoilla. Käytössä ovat pääasiassa puuvärit, kuivapastellit ja akryylimaalit, mutta myös kimalleliimoja ja muita efektejä.



Matkalla evu 12/30 Suojaväri (E.V.U. – uniikki, jälkikäsitelty litografia) Tekniikka: Litografia & akryylimaalit Sarjan koko: 30 kpl Vuosi: 2013 Myyty
Matkalla evu 13/30 Kevätmuutto (E.V.U. – uniikki, jälkikäsitelty litografia) Tekniikka: Litografia & akryylimaalit Sarjan koko: 30 kpl Vuosi: 2013 Myyty
Matkalla evu 15/30 Talvivaelluksella (E.V.U. – uniikki, jälkikäsitelty litografia) Tekniikka: Litografia & akryylimaalit Sarjan koko: 30 kpl Vuosi: 2013 Myyty
Matkalla evu 25/30 Aamuvirkut (E.V.U. – uniikki, jälkikäsitelty litografia) Tekniikka: Litografia & akryylimaalit Sarjan koko: 30 kpl Vuosi: 2013 Myyty
Matkalla evu 5/30 Rantalomalla rusk pasp (E.V.U. – uniikki, jälkikäsitelty litografia) Tekniikka: Litografia & akryylimaalit Sarjan koko: 30 kpl Vuosi: 2013 Myyty
Matkalla evu 17/30 Metsäretkellä (E.V.U. – uniikki, jälkikäsitelty litografia) Tekniikka: Litografia & kuivapastelli Sarjan koko: 30 kpl Vuosi: 2013 Hinta paspartuulla ja taustapahvilla: 410 euroa Hinta kehystettynä: 470-490 euroa
Grafiikkaa on myynnissä myös verkkokaupassa ja ateljeen omassa pikku shopissa

Pääset suoraan verkkokauppaan kätevimmin TÄSTÄ