Seuraava sivu >>
Kalenteri natisee, venyy ja paukkuu!

Sehän on tietysti toisaalta mukava tilanne, mutta se vaatii hieman kärsivällisyyttä tilaustöiden tilaajilta. Tällä hetkellä työjono on noin 12-18 kuukautta.

Mutta mikäli kärsivällisyys on rajallinen, niin helpotusta ahdistukseen voi yrittää hakea maaliskuussa, Galleria Contempossa pidettävän yksityisnäyttelyn teoksista.
ÄITIEN- JA ISÄNPÄIVÄNÄ




Paras lahja, jonka äiti tai isä voi saada, on taulu omista lapsista tai lapsenlapsista.

Toki aihe voi liittyä siihen kotiin tai asioihin, jotka olivat ajankohtaisia silloin kun lapset olivat pieniä. Tämä vaihtoehto sopi varsinkin siinä tapauksessa, mikäli lapsia on paljon.

Mikäli maalaukseen tulee useampi lapsi, voi maalauksen jakaa useampaan osaan. Tällöin osat ovat irroitettavissa toisistaan ja lapset voivat ottaa ne mukaan, muuttaessaan pois kotoa. Silti osat ovat yksi kokonaisuus, jonka ”palapelin palat” ovat lähteneet maailmalle, omille teilleen, niin kuin lapsetkin kotoaan. Osat voi taas myöhemmin koota kokonaiseksi teokseksi, jolloin ”perhe on taas koossa.”
Tämä sopii myös niille, jotka mielivät sitten joskus tehdä perinnönjaosta helpompaa.