Seuraava sivu >>
Kalenteri natisee, venyy ja paukkuu!

Sehän on tietysti toisaalta mukava tilanne, mutta se vaatii hieman kärsivällisyyttä tilaustöiden tilaajilta. Tällä hetkellä työjono on noin 12-18 kuukautta.

Mutta mikäli kärsivällisyys on rajallinen, niin helpotusta ahdistukseen voi yrittää hakea maaliskuussa, Galleria Contempossa pidettävän yksityisnäyttelyn teoksista.
HENKILÖ- JA MUOTOKUVAT


Henkilökuvassa huomio keskittyy henkilön olemukseen ja hänelle tyypilliseen toimintaan - sellaisiin hetkiin, joitka kertovat henkilön elämästä parhaimmillaan. Henkilökuvassa kasvot eivät ole pääosassa, mutta henkilö on kuitenkin tunnistettavissa. Henkilökuvien suunnittelun pohjaksi kannattaa varata mahdollisimman paljon erilaisia kuvia, joissa kohde touhuaa jotain, mielellään ehkä vielä jotain hänelle tyypillistä. Kuvia, joissa kohde katsoo suoraan kameraan, kannattaa välttää, ellei kyseessä ole muotokuva.

Muotokuvassa kasvot ovat olennaisessa osassa, mutta siihen voidaan yhdistää myös henkilökuvan elementtejä.

Mikäli maalaukseen tulee esimerkiksi useampi lapsi, voi maalauksen jakaa useampaan osaan. Tällöin osat ovat irroitettavissa toisistaan ja lapset voivat ottaa ne mukaan, muuttaessaan pois kotoa. Silti osat ovat yksi kokonaisuus, jonka ”palapelin palat” ovat lähteneet maailmalle, omille teilleen, niin kuin lapsetkin kotoaan. Osat voi taas myöhemmin koota kokonaiseksi teokseksi, jolloin ”perhe on taas koossa.”

        
Muotokuva Henkilökuva