Liity postituslistalle
Nettisivujen uudistusten vuoksi gallerian kuvakansioissa ja kuvateksteissä saattaa olla vielä jonkin aikaa puutteita.

Mikäli haluat kuulla uutiset ensimmäisten joukossa sekä saada kutsut näyttelyiden avajaisiin, niin liity postituslistalle!
GALLERIA / Grafiikkasarja "Aika"

Taidekeskus Salmelan Kuvataidekilpailun jälkeisenä kesänä, 2014, teemanani oli "aika," jonka idean siemen lähti itämään syksyllä 2013, Pariisin Louvressa, jossa pääsin lähemmin tutustumaan vanhojen mestareiden teoksiin, vuosisatojen takaa. Mieleni valtasi omituinen, jopa hämmentävä tunne, joka laittoi pohtimaan aikaa ja ajan erilaisia ilmiöitä eri näkökulmista.

Aikaa olisi voinut kuvata monella tapaa, mutta päädyin kuitenkin lähemmäksi ihmisen arkea. Varsinkin grafiikkasarjassa päädyin käsittelemään lähinnä verbaalista arkea, jossa lukeminen ja tekstit vaikuttavat oikeastaan hyvinkin merkittävästi moneen asiaan.

Opimme sukupolvelta toiselle siirtyneistä tarinoista ja saduista elämänohjeita, kirjoitamme nykyään viestejä, mutta muistelemme vanhoja kirjeitä, uppoudumme kevyen kirjallisuuden fiktiomaailmaan ja paneudumme nykypäivän uutisiin ja ilmiöihin lehtikirjoitusten kautta.

Citybird-grafiikkaa tehdessä syntynyt idea e.v.u (edition variable unique) –vedoksista, sai jatkoa myös “Aika”-sarjaan, jossa omaksi e.v.u.-sarjaksi numeroidut vedokset ovat jälkikäsitelty eri värisiksi, grafiikkaa ja sekatekniikkaa yhdistäviksi, uniikeiksi teoksiksi.