Yleinen

IHME JA KUMMA – ajatuksia teosten taustalla

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Se hämmästyttää

Kummastuttaa

Pientä (ja isoa) kulkijaa

Jokainen meistä näkee ja kokee elämänsä aikana omituisia asioita, joita voi joskus olla vaikea ymmärtää. Kaikkein eniten sellaiset asiat tuntuvat askarruttavan mieltä, jotka koskettavat omaa elämää jollain tapaa, ravisuttavalla tavalla.

Omalle kohdalleni on sattunut paljon hyviäkin asioita, joita on välillä vaikea uskoa, mutta sitten on sattunut niitäkin asioita, jotka ovat kaikessa ihmeellisyydessään, laittaneet mielen rattaisiin vauhtia.

Näyttelyn taustoja

Moni ehkä muistaa maaliskuun 2016 näyttelyn: THiNK! Ajatteleminen ei vaadi tutkintoa. Sen inspiraationa oli yleinen ilmiö, että ajattelu;  filosofiasta, politiikkaan ja yhteiskunnalliseen tutkimiseen, tuntuu olevan ikään kuin sallittu, vain jollekin korkeakoulutetulle älymystölle. 

Moniulotteinen ajattelu vaatii toki jonkinlaista perehtymistä asioihin, jota ei ehkä koeta niin kepeäksi ja viihteelliseksi. Ja onhan se totta, että aika on rajallista ja loputtoman informaatiotulvan äärellä, sitä kokee itsensä jokseenkin voimattomaksi. Moni tuntuu myös pakenevan maailman pahuutta ja negatiivisuutta, jonka vuoksi ajankohtaisohjelmien sijaan katsellaan mielummin rentouttavaa aivot-off-hömppää tai luetaan raskaaksi koetun, yhteisvastuullisen filosofian sijaan, individualismia pursuavia selfhelpoppaita.

Maailman kuulu älykkö, Yuval Harari, kirjassaan 21 oppituntia maailman tilasta (Bazar, 2018), vei jo alkutekstissä, ikään kuin sanat suustani. Tiivistetysti kerrottuna, on ymmärrettävää, että ihmisillä on lapset ruokittavana, töissäkin täytyy käydä ja katsoa hömppää suoratoistopalveluista, eikä aikaa tai energiaa oikein enää välttämättä riitä muuhun. No, siinä vaiheessa kun äänestetään maailman tulevaisuudesta, eikä ole ikään kuin lopputentissä paikalla, niin ei voi mitään. Näinhän se on. Raadollista, mutta totta. 

TIETO, SIVISYS JA AJATTELU ON KAIKKIEN ULOTTUVILLA

Varsinkin meillä Suomessa, on verovaroin rakennetut, kaikille avoimet, oppimista ja sivistystä edistävät, kirjastot, aikuisopistot ja avoimet yliopistot. Onneksi vielä muutama laadukas päivä- ja aikakauslehtikin (kirjastoissa ilmaiseksi luettavissa), jotka tarjoavat viihteellisyyden sijaan vielä laadukasta ja asioihin pieteetillä paneutunutta informaatiota. Tosin, muutama niistäkin on jo pikkuhiljaa lipsunut klikkiotsikoihin, markkinatalouden voimille antautuneena. No, ymmärrettävää sinänsä, koska lehdet elävät lukijoista: ei lukijoita = ei mainostajia. Ei mainostajia = ei rahoitusta. On siis turha harmitella journalismin köyhtymistä ja yhteiskunnan älyllistä rapautumista, koska sitä myydään, mitä ostetaan.

Niin kuin todettu, pieni ihminen kokee pilvenpiirtäjän kokoisen informaatiokakun vierellä lamaannuttavaa voimattomuutta. Ja tottahan se on, että ei kukaan pysty sisäistämään sellaista määrää informaatiota, yleissivistystä ja tietoa, joka kaiken lisäksi muuttuu vielä joka päivä. Mutta mistä sitten tietää, mitä pitäisi tai kannattaisi lukea? 

Kukaan ei varmasti voi sanoa mitään yleispätevää, yksittäistä kirjaa (…paitsi nyt ehkä jotkut yhden kirjan ideologiaan hurahtaneet. Hekin keskenään väittelevät siitä, kenen kirja on sitten se “totuus”). Kaikkein olennaisinta olisi kuitenkin, maailman ja elämän kokonaiskuvan hahmottamiseksi, hyvä lukea, katsoa dokumentteja ja tutkia maailmaa mahdollisimman monipuolisesti sekä laajasti. Täten sitten ne omatkin, kiinnostavat aihealueet ymmärtää paremmin, kun ne kytkee osaksi suurta kokonaisuutta. Koska kaikki on kuitenkin jollain tapaa kytköksissä kaikkeen ja kaikesta rakentuvaan suureen muovailuvahapalloon.

PUHELIMESSA HÖPISTEN, SYNTYI PUOLIVAHINGOSSA IDEA

Taiteilijana olen pyrkinyt tutkimaan maailmaa ja haistelemaan yleisiä trendejä, joista tämä globaali muovailuvahapallo koostuu. Siksi jokainen maalaus on aina jonkunlainen kertomus tai tutkielma, eräänlainen, kuvan muotoon maalattu pohdinto jostain ilmiöstä tai asiakokonaisuudesta. Kirjoittaminen tuli siinä sivussa vähän kuin puoli vahingossa, kuvaillessani maalausten taustoja.

Maailman menoa bittiavaruudessa ihmetellessä, ymmärryskyvyn ylittäneitä tapahtumia miettiessä, kaikenlaisia kirjoja lukiessa ja toisen, yksinäisen työn puurtajan, hyvän ystäväni kanssa, päivittäin tunti tolkulla työpäivien lomassa kaikenlaisia asioita pohtiessa, alkoi muodostua muistiinpanoja. Lopulta vuosi sitten, keskellä kaamosta, syntyi pikkuhiljaa idea kirjasta. Kirjasta, josta maalaisin näyttelyn.

Harva kirja kun tosiaan käsittelee helposti ymmärrettävästi montaa aihealuetta samanaikaisesti. Jotenkin alkoi tuntua, että sellaiselle pienelle, ajatuksia herättävälle, monenkirjavalle teokselle voisi olla tarvetta, jossa olisi sitten niitä viittauksia ja valikoituja kirjavinkkejä iltalukemiseksi tai iltakävelyllä kuunneltaviksi. 

Niinpä lopulta päädyin esittelemään, keväälle 2022 Sipoon Gumbostrand Konst & Formiin suunnitellun näyttelyn ja sen yhteydessä julkaistavan kirjan, tällaisena pienenä IHME JA KUMMA -tiiserinäyttelynä, eräänlaisena näyttelyn ja kirjan esipuheena. 

UUSIA ILMAISUTAPOJA JA TEKNIIKOITA

Ja koska maailma muuttuu, on myös mukauduttava uudenlaiseen maailmaan. Enää ei riitä, että maalaa tauluja. Taiteen evoluutiossa on myös opeteltava uusia ilmaisumuotoja, joilla kuvataide saadaan, ihmisten taskuissa ja tietokoneilla vellovaan bittivaltamereen mukaan. Enää ei myöskään riitä, että on netissä, Facebookissa, Instagramissa ja Linkedinissä – täytyy olla myös YouTubessa…

Niin ikään visuaalisesti olen pyrkinyt uudistumaan ja tuomaan esille aina jonkun uuden tekniikan, yksityiskohdan tai teeman. IHME JA KUMMA -näyttelyn maalauksiin ilmestyneet renkaat eivät ole pelkästään vain visuaalinen piriste, vaan ne myös symboloivat kuplia; ajatuskuplia, ikuisuutta, äärettömyyttä ja eräänlaisiksi kupliksi paisuneita ilmiöitä.

Paradoksi

Kun tätä maailmanmenoa seuraa, olen tullut siihen tulokseen, että jos haluaa henkisesti palautua, on kaikkein rentouttavinta harrastaa suhteellisen yksinkertaista matematiikkaa – se on ainut, jossa on edes jonkinlainen selkeä logiikka. Kaikessa muussa tuntuu olevan 7 miljardia tapaa laskea filosofisen ympyrän tilavuus. Kaikille laskentatavoille löytyy monta aksioomaa, mutta lopputulos on kuitenkin aina: ehkä.

Yksi lempikirjailijoistani, on historiantutkija ja maailmankuulu, jonkin mittakaavan älykkö, Yuval Harari. Jos hänen yksityiskohtaisen järjellisesti perusteltua ajatuksenjuoksua jollain tapaa kuvailisi yhdellä lauseella, niin kaikki ympärillämme on lopulta vain illuusiota. Paitsi että E=mc²

Logiikka on, kaikessa monimutkaisuudessaan yksi mielenkiintoisimpia, mutta pään pyörälle laittavia filosofian aloja. Matemaattisia ristisanatehtäviä ratkoessa ja logiikan historiaa lukiessa, uni tulee helposti. Kevyenä iltalukemisena odottaa kolmikon, Bertrand Russell, Ludwig Wittgenstein & Gottlob Frege, yli hilseen meneviät teoriat. Lopulta nämä logiikalle elämänsä antaneet, ovat itsekin väsähtäneet, matemaattisten paradoksien edessä.

Yhdeksän ruutua

Yhdeksän ruutua, on oman tulevan kirjani yksi olennaisin ydin. Ihmisillä tuntuu kuluvan paljon aikaa ja negatiivista energiaa ymmärryksen puutteeseen. Hektisessä nykymaailmassa kukaan ei tunnu ehtivän laskea edes kymmeneen, joten koitetaan laskea edes yhdeksään. 

Kaikesta elämän paradoksaalisesta logiikasta huolimatta, lähes kaikkeen on aina joku looginen selitys tai ehkä montakin selitystä.

Kun liikenteessä joku ajaa 60km/h alueella alinopeutta, hakee hieman ajolinjaa, piennar pöllyten, on suomalaisen perusautoilijan ensimmäinen reaktio yleensä ”hitto mikä urpo! Kaikenlaiset tunarit sitä ajokortinkin nykyään saa.”

Tuleeko mieleen muita vaihtoehtoja? Laitetaan ensimmäiseen ruutuun nyt sitten se URPOIDIOOTTI. Mitä muita vaihtoehtoja löytyisi? Mitä jos se onkin vaikka RATTIJUOPPONARKKARI? No, sekin on vaihtoehto. Miltä kuulostaisi kaihileikkauksesta toipuva vanhamies, jolle arjen täyttymys on viedä rakas vaimo kerran viikossa lääkärille? Entä juuri kortin saanut? Ehkä kaikki ei aja tätä samaa tietä joka päivä, kuten sinä. Voisiko hän olla eksynyt ja tarkastaa paniikissa puhelimen navigaattoria? Voisiko takapenkillä olla lapsi tukehtumassa välipalavoileipään? Ehkä kuskin juomapullo on tipahtanut jarrupedaalin alle. Olisiko fiksumpaa nostaa jalka kaasulta ja kaivaa se sieltä nyt vai ajaa 100m päässä risteyksessä muiden perään? Ehkä autossa on ampiainen ja kuski vakavasti sen pistolle allerginen? Mitä vielä keksit?

Myös moneen muuhun asiaan voi olla selitys, jota et ehkä ole osannut ajatella. Oletko koskaan ajatellut, onko teollisuusyritysten energiaverohelpotukset tehty vain hyvävelijärjestelmä mielessä? Että johtajat saisi isompia optioita? Mitä tapahtuisi, jos verohelpotukset otettaisiin pois? Jatkuisiko kaikki ennallaan? (…muutoin kuin että ”johtajat saisivat pienempiä optioita…”). Entä mikä logiikka on paljon parjattujen Carunan siirtomaksujen taustalla? Soteuudistus? Ydinvoima vs. vaihtoehdot jne. Moneen aiheeseen ei taida yhdeksän ruutua riittää, mutta olennaisimpana ajatuksena kuitenkin se, että todellinen syy voi olla joskus jotain aivan muuta, kuin mitä ensimmäisenä tulee mieleen.

Tieto ei aina lisää tuskaa – se sivistää.

Jos et tiedä, ota selvää.

Jos epäilet, tarkista.

Ja vielä kerran varmista.

Kuvakulma

Klassinen esimerkki, onko vesilasi puolitäynnä vai puolityhjä? Se riippunee monesti myös siitä, mistä suunnasta katsoo tai miten asiaa tarkastelee ja lähestyy. Onko kuva sumea tai maalaus huono, riippuu siitä, mihin vertaa.

Viestintä on vaikea laji. Kuinka saada edes suurin osa ihmisistä ymmärtämään kertomasi asia niin, kuin olit sen ajatellut? Tai ainakin mahdollisimman pienen osan käsittämään sen eri tavalla, kuin olisit sen oikeasti halunnut ymmärrettävän. Vastaus on, ei oikein mitenkään, koska jokainen ihminen peilaa kaiken kuulemansa kausaalisiin vertauskuviin ja siihen historiaan sekä elämänkokemukseen, joka kullakin on. 

Usko tai älä, kehumalla spontaanisti kotona, että ”ompas hyvälaatuisia lanttuja,” voidaan tulkita arvosteluksi, koska jos joku ei tiedä, millaisia lantut yleensä ovat, voi hän kokea sydäntä riistävää huonommuutta, ja pahimmillaan lopulta olisi kannattanut olla sanomatta upeista lantuista yhtään mitään.

Puhuminen hopeaa vaikeneminen kultaa, vai miten se nyt meni? Paras on olla hiljaa, jos haluaa miellyttää kaikkia. Todennäköisesti silloinkin joku ärsyyntyy, kun et halua sanoa mitään. Onko silloin lasi puolityhjä vai puolitäynnä?

Oivallus

Niin kuin suurin osa ajatelmistani, ei on tämäkin oivallus lopulta hyvinkin universaali ajatelma. Luin jostain uutisvirrasta, kuinka joku pakisi aiheesta ”ei ole mitään niin hienoa, kuin takinkääntötemppu!” Oletko ollut koskaan tilanteessa tai kuullut sellaisesta, että joku inttää ja inttää loppuun asti, vaikka hän tajuaisi jo itsekin olevan väärässä? Joskus tulee esille uutta tietoa, joka muuttaa vanhan käsityksen. 

Oliko ennen asiat paremmin? Ennen syötiin perunaa ja läskisoosia, ja sitten saappaat jalassa, sydänkohtauksen saattelemana lähdetiin, posket punaisena hehkuen. Silti se ei välttämättä tarkoita sitä, että niin kannattaa syödä kuten ennenkin syötiin, vaikka nykypäivän tutkimus höpöttäisikin jotain trendikkäästä ruokaympyrästä. Se, mitä metsästäjäkeräilijä ennen söi; 10.000 vuotta sitten, oli kuitenkin jotain muuta kuin perunaa ja läskisoosia. Lautasenkääntötemppu ei olisi huono siis sekään.

Olisiko joku asia kuitenkin nykypäivänä paremmin? Aika moni asia. Ihan jo lapsikuolleisuudesta lähtien. 100 vuotta sitten, syöpään sairastuneella ei ollut juuri mahdollisuuksia, pyykit pestiin käsin, hampaitakaan ei juuri paikattu ja henki saattoi lähteä perunapellon jäykkäkouristusbakteerista. (Tosin monessa maassa kaikki edellä mainittu on edelleenkin arkipäivää).

Sitten on muutama asia, joita ainakin ympäristön tilan kannalta voitaisiin sanoa, että aika moni asia oli vielä 100 vuottakin sitten paremmin. Homo sapiensin aiheuttaman lajien häviämisen ja sukupuuttoaallon voidaan katsoa alkaneeksi jo 10.000 vuotta sitten. Tällä menolla on kohta enää jäljellä vain läskisoosin tehotuotantokarjaa, kun saimaannorpastakaan ei ole muuta kuin haittaa kalateollisuudelle.

Olisiko tämän oivalluksen myötä aika kääntää takkia ja vaikka myös lautastakin, ennen kuin on liian myöhäistä?

Kukkamekko

Jokainen lukemani kirja ja filosofinen kirjoitus on kuin kukka – kukka kukkamekossa.

Harva ehkä arvaa, että hassunhauskan uuden idean taustalla voi olla se, että kukilla on alun perin ollut tarkoitus peittää, elämän myötä tulleita reikiä ja viiltoja mekon kankaassa. 

Olen aina ollut kiinnostunut filosofiasta ja psykologiasta, mutta ikävien elämänkokemusten myötä, tuli huutava tarve etsiä vastauksia ymmärrykseni ylittäneisiin tapahtumiin. Olen lukenut pahuudesta, tutkinut empatiaa, moraalia ja sivistystä. Innostunut evoluutiopsykologiasta ja koittanut intohimolla selvittää, ihmisen käyttäytymisen neurologista rubiikinkuutiota. Tavoitteena ymmärtää, mistä ihmisten välinen, tasapainoinen yhteiselo koostuu ja mistä se järkkyy.

Alkuun hamusin vain vastauksia, mielipahaa aiheuttaneisiin tapahtumiin. Sitten lohtua, ja lopulta jonkinlaisena terapiana, laajeni reviiri pikkuhiljaa kirjaston hyllyriviltä toiselle. 

Alkoi syntyä muistiinpanoja ja lopulta mietin, että niistä voisi olla iloa muillekin. Itsekin rohkaissut muita tekemään henkisistä mustelmista uusia innostavia elämäntarinoita; japanilaista kintsugia, joka on yhdenlainen versio motostani: ”sitä mitä et voi peittää, korosta.” Rikkinäisestä lautasesta voi tulla aivan uudenlainen, hieno, kullalla koristeltu kukkamekko. Tai vaikka kirja, jonka aiheet eivät lopulta juurikaan liity enää edes siihen, miksi alun perin aloin lukea.

Sydämensivistys

Tieto ei lisää tuskaa – se sivistää. Kirjaviisautta tärkeämpää olisi kuitenkin sydämensivistys; se, ettei aiheutettaisi tietoisesti mielipahaa muille ja kykenisimme elämään sivistyneesti, vaikka katsoisimmekin maailmaa eri kuvakulmista. 

Mitä sitten on sydämensivistymättömyys? Se on mm. ennakkoluulojen taakse piiloutunutta rasismia, omaa etua häikäilemättömästi tavoittelevaa muiden hyväksikäyttöä, valheita, kavalluksia, petturuutta ja julmuutta. 

Maailmassa on ollut viisauden heimopäälliköitä jo ennen kirjoitettua kieltä. Sitten tuli Sokrates, Platon, Arstoteles, Jeesus, Kant ja muut maailman menoa pohtineet, opetetut, oppineet ja opettajat. 

Paljon on viisautta ja rakkautta opetettu – aina. Välillä jopa ihmetyttää, mitä homo sapiensin geeniperimässä on mennyt pieleen, kun vuosituhansia on pitänyt erikseen opettaa hyvyyttä, ja vielä ihan aikuisille ihmisille. Miksi se ei vain tule luonnostaan? Onko ihminen luonnostaan siis paha? 

Ainakin ihminen on luonnostaan tietämätön ja sivistymätön raakile, kunnes elämä opettaa. Jos ihminen voi oppia lukemaan ja kirjoittamaan, niin voisiko ihminen oppia myös hyvyyttä? 

Mutta mitä on hyvyys? Onko se sama kuin aina muiden ehdoille taipuvaa altruismia? Suomalainen sananlasku kuuluu: ”kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat.” Ei kai sentään. On myös tärkeä olla hyvä itselle ja asettaa rajoja itsensä satuttamiselle. Itsensä uhraava hurskaus ja loputon anteeksiantaminen eivät tee kenestäkään hyvää – vaan se, ettei tee muille pahaa.

Metsästäjäkeräilijä

Maailma muuttuu, mutta aivot ovat pysyneet melko samanlaisina viimeiset 10.000 vuotta, kertovat mm. aivotutkijat Minna Huotilainen ja Katri Saarikivi kirjassaan, Aivot työssä (Otava 2018).

Vaikka aivoja voikin jumpata, lienee varmasti kiistatonta, että nykymaailman menossa pää käy kuumana kuin supertietokoneen prosessori ja kehon kanssa yhteistyötä tehneet aivot ovat saaneet työparikseen kerran päivässä tai viikossa lenkillä tai kuntosalilla hikoilevan, tehotuotettua hiilarihöttöä popsivan datatyömuumion. Siihen päälle vielä nykyihmisen rakentama suorituskeskeinen kulttuuri elitismi-ihanteineen. Ei siis liene ihme, että välillä tulee riittämätön olo. Olemme melko kaukana nisäkkään normaalista elämästä. Homo sapiensista on tullut Homo deus, kuten historian tutkija, Yuval Harari on kirjoissaan tuumannut.

Äly

Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori Markus Jokela toteaa Helsingin sanomien haastattelussa (12.5.2020), että ”Tunnen itseni usein ilonpilaajaksi, kun kerron älykkyystutkimusten tuloksista.”Niin kauan tunnelma on lupsakka, kun puhutaan kepeistä, sosiologisista yhtäläisyyksistä. Kun päästään älykkyyteen, leppoisa tunnelma häviää.

Älyä on tutkittu pitkään ja siitä on löydetty jo seitsemän eri osa-aluetta. Avaruudellisen hahmottamisen mestari ja matemaattisesti älykäs ei välttämättä ole sosiaalisesti, verbaalisesti, motorisesti, musikaalisesti tai kuvailmaisultaan älykäs. Hyvä muisti ei takaa älykkyyttä, mutta se on hyvä apu. Olennaisinta älykkyydessä on kuitenkin se, kuinka muistissa olevia asioita kykenee yhdistämään.

Äly on kuvallisesti ilmaistuna hyvinkin mustavalkoista, suoraviivaista, keskittynyttä ja tasapainoista. Sitä tarvitaan toki elämän ongelmaratkaisussa, mutta äly ei vielä takaa maalaisjärkeä ja viisautta.

Järki

Järjellä ajateltuna, tarvitsemme arjessa toki älyä, mutta maalaisjärjellä ajateltuna, pelkkä älykään ei riitä. Järjen voisi katsoa olevan jotain topakkaa rationaalisuutta, älyn ja viisauden väliltä. 

Järki on lyhykäisyydessään lopulta melko yksinkertainen ja käytännönläheinen ratkaisumalli. Mitä järkeä on pestä pyyhe, kun se menee likaiseksi kuitenkin? Toisaalta, meneekö se likaiseksi, jos siihen kerta kuivataan jotain juuri pestyä? Järjellä ajateltuna, siinä on kieltämättä logiikkaa. Voisiko siis ajatella, että järki on ikään kuin hyötynäkökulmallista logiikkaa? Mitä järkeä on tehdä jotain, josta ei ole mitään hyötyä?

Järjen vastakohtana nähdään yleisesti tunteet. Onko tunteissa järkeä? Ei ehkä järjellä ajateltuna, mutta elämää enemmän kokenut viisas on oppinut laskemaan kausaliteetin lopputuloksen vähän pidemmälle.

Viisaus

Älykäs selviytyy tilanteista, joihin viisas ei joudu. Viisas on se, joka tietää ettei tiedä.

Maailma on täynnä elämänviisauksia, viisaita sanoja, viisastelijoita ja nykypäivän some-meemejä, joilla koitamme saada näkökulmia elämän monimutkaisempiin, etenkin henkisiin ongelmaratkaisutehtäviin.

Stefan Einhornin kirja, Aidosti viisas (2005, suom. Otava 2020) hehkuu viisauden syvintä olemusta. Viisauteen tarvitaan toki jonkin verran älyä sekä ripaus elämänkokemukseen pohjautuvaa järkeä, mutta ennen kaikkea myös tunnetta.

Viisauden viisaus lienee elämänkokemuksessa ja siksi se liitetään usein myös vanhuuteen. En koe olevani vanha, mutta kaukana 20-vuotiaan vielä ymmärrettävän naivista maailmankuvasta. Nyt 40 vuoden elämänpolun myötä on reppuun kertynyt paljon kysymyksiä. Yksi niistä on, missä kulkee viisauden ja tyhmyyden raja? Joskus viisastelu kun menee monimutkaisuudessaan niin pitkälle, että se näyttää ylittävän tietynlaisen fanaattisuuden rajan, jossa viisauden valo alkaa hämärtyä.

Yksi elämän myötä tulleista kysymyksistä liittyy inhimillisyyden, armon ja anteeksi antamisen viisauteen, jossa tuo viisaus saattaa koitua myös kohtaloksi. Ehkä älykäs voisi sittenkin joskus välttyä tilanteelta, joihin viisas kaikessa viisastelun omahyväisessä hurskaudessaan saattaa ajautua. Ehkä joku älykkäämpi tai viisaampi, olisi jättänyt tämänkin ääneen kertomatta. Mene ja tiedä. 

Kuvallisesti ilmaistuna näen viisauden jokseenkin pysähtyneen pohtivana ja täynnä lämpimiä sävyjä; portaina johonkin ylempään ulottuvuuteen. Olisiko viisauden syvin olemus kuitenkin ennemmin kysymyksissä kuin vastauksissa?

Tunteet

Koitamme kehittää älyä, tehdä päätöksiä järjellä ja elää viisaasti …mutta lopulta meitä ohjaa kuitenkin tunteet.

Positiivisuus luo positiivisuutta ja myönteisyyden katsotaan lisäävän positiivista ja eteenpäin työntävää energiaa. Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta. Epäilyksen pierun lemu ahdistaa ja suru taasen lamauttaa. Täten suru ja ahdistus ovat selviytymisen kannalta jopa vaarallisimpia tunteita.

Silti välttelemme eniten vihaa. Miksi? Viha on yksi ihmisen tärkein itsesuojelutunne, joka auttaa meitä pitämään puoliamme. Pelkäämme vihaa ehkä siksi, että se saattaa aiheuttaa myös vahinkoa. Moni vihaan perustuva, agressiivinen välienselvittely, saattaa eläinmaailmassa koitua toisen kohtaloksi. Usein kuitenkin se vahvin, vihaisin ja agressiivisin selviytyy, kun vihan tunneparina on äly. Vaikka kamppailulajit tuntuvatkin ihannoivan väkivaltaa, on niiden syvin olemus kuitenkin elämän evolutiivisessa vietissä, jossa vahvin ja älykkäin saa jatkaa sukua, geenien kehityksen armottomassa elintilakamppailussa. 

On olemassa myös positiivista vihaa. Sillä on korvaamaton rooli joskus esimerkiksi päättäväisyydessä ja periksi antamattomuudessa. Se on myös olennainen komponentti, suomalaisen sisun perusluonteessa.

Tunteet tarttuvat. Toisiin ne tarttuvat herkemmin kuin toisiin. Toiset ovat empaattisia, herkempiä asettumaan toisen asemaan, kun taas toisiin ennemminkin tarttuu ympäröivä tunnetila, jota ei pidä sekoittaa empatiaan. 

Tunneälyllä on tärkeä tehtävä. Siihen tarvitaan älyä, joka yhdistää jo koettuja kokemuksia, linkitettynä järjen logiikalla tapahtuvaan päättelyyn. Intuitiota on myös tutkittu paljon. Se liittynee nykytutkimuksen mukaan pieniin, implisiittiseen (tiedostamattomaan/ passiiviseen) muistiin kertyneisiin kokemuksiin perustuviin, alitajunnan algoritmeihin. Aavistus, tunne, intuitio – mikä siinä onkin, että ne niin usein sitten kuitenkin pitävät paikkansa.

Jännittävää! Tunteista voisi puhua vaikka loputtomiin…

Ilman tunteita meillä ei olisi minkäänlaista halua kehittää sen enempää älyä, järkeä kuin viisauttakaan.

Perspektiivi

Kun katsoo liian läheltä, ei nää metsää puilta. Nyt vasta alan hiljalleen ymmärtää, miltä metsä näyttää, myös avaruusperspektiivistä. Aika karsea näky, mutta ei mennä nyt siihen, vaikka ympäristön ja luonnon tila onkin yksi tärkeimmistä nykypäivän kuumista perunoista.

Elämänkokemus tuo perspektiiviä ja matkustaminen avartaa. Maailmankuvaa voi kuitenkin avartaa myös hiilineutraalimmin, esimerkiksi lukemalla ja katsomalla dokumentteja.

Syy omaan lukemiseen alkoi kapealta sektorilta; olihan juuri sillä hetkellä tarve saada vastauksia sen hetken askarruttaviin kysymyksiin. Luin paljon persoonallisuushäiriöistä, defensseistä, aivoista, neurologiasta, empatiasta, pahuudesta, toivosta, viisaudesta, virtahevoista olohuoneessa, aina elämän merkityksellisyyden, toivon ja intuition syväluotaaviin tutkielmiin.

Lopulta kirjaston reviiri siirtyi hyllyvälistä toiseen ja seuraavaan. Käsi tarttui länsimaisen filosofian historiasta aina tulevaisuuden keinoälyhypoteeseihin, disruptioon, logiikkaan, ideologioihin ja jopa historiaan, jota aikanaan koulussa inhosin eniten. Lopulta siitä tuli parasta lääkettä nykyisyyden ymmärrykselle ja tulevaisuuden hahmottamiselle.

Eniten maailmankuvaa monesta kuvakulmasta, on avartanut monipuolinen lukeminen. Tulevassa kirjaprojektissa viittaan ajatelmissani likimain jokaiseen lukemaani kirjaan ja artikkeliin, jotka ovat kaikki olleet monella tapaa ajattelua, arvoja, historiaa ja tulevaisuuden näkymiä avartavia.

Kaikkein parhaiten perspektiivi laajenee lukemalla varsinkin kaikkea mahdollista, josta ei välttämättä edes pidä. Tunne vihollisesi, on maanpuolustuksen näkökulmasta yhtä tärkeää, kuin tuntea oman sisäisen minän varjo ja vihollinen; pelko ja ennakkoluulo.

Mielenliikkeitä

Nykypäivän hektisessä suorittamisarjessa joutuu ihmisiä muistuttamaan pysähtymisen tärkeydestä. Trendikäs mindfulness yrittää saada ihmisiä keskittymään edes tähän hetkeen. …Taitaa olla pitkä matka saada klikkiotsikoita selaavia suoritusmaratonilaisia pysähtymään filosofisen, elämän kaaottisuuden ymmärrystä helpottavan kirjallisuuden äärelle…

Mutta on ymmärrettävää, että saattaa tuntua vaivattomammalta vain painaa menemään, sen kummemmin asioita miettimättä. Vähän kuin intialaisessa liikennekulttuurissa; isoimman oikeudella ja se menee, joka pääsee välistä kätevimmin puikkelehtimaan tai jolla ei satu olemaan lehmä edessä. Nykyihmisen tuntuu saavan pysähtymään vain sydänkohtaus tai mainoskyltti helpon taloudellisen pikavoiton mahdollisuudesta. Peltiä rytisee ja ihmisiä kuolee, mutta mitä sen väliä, kun lisää sikiää joka päivä ja kaikilla on kiire. 

Kiire mihin? Tuntuu, että ihmisillä on nykyään kauhea kiire joka paikassa. Aika on rahaa ja raha lienee tosiaan mielenkiintoisin illuusio. Mitä lopulta jää jäljelle? Tämän hiffattuaan, ihmislauma juoksi hamuamaan elämyksiä, joita varten piti alkaa tehdä lisää rahaa.

Kautta aikojen on ollut ideologioiden ja kehityksellisten vallankumousten tuomia muoti-ilmiöitä, joita nykyään kutsutaan seksikkäämmin trendeiksi ja megatrendeiksi. Edellisten vuosikymmenten liberalismin sekä muotiteollisuuden mukana tuoma, yksilön ilmaisunvapaus ja itsenäistymistrendi, alkaa olla jo itsestäänselvyys. Sitten tuli elektroniikan, matkapuhelinten ja datan uusi aikakausi sosiaalisine medioineen. Kuluneen vuosikymmenen kokemuksia hamuava matkustustrendi on nyt pysähtynyt siihen biologiseen vitsaukseen, joka on kaiken historian ja luonnon logiikan mukaan, ollut ennustettavissa jo ennen kuin halpalentoyhtiöt ja kauko-idän rantalomat edes keksittiin. 

Ehkä olemme tulleet tässä kiihdytyskilpailussa pikkuhiljaa sellaiseen pisteeseen, jossa individualistinen itsensä kehittäminen ja alati elämyksiä janoava homosapiens, voisi pikkuhiljaa siirtyä itsekeskeisestä hedonismista jo sivistyksen ja yhteisön kehittämisen puolelle. Voisiko filosofiasta ja sivistyksestä tulla ehkä uusi megatrendi?

No, vilkaisen kalenteriin; ehkä parin viikon päästä keskiviikkoiltana voisi olla sopiva rako. Sitä ennen täytyy hoitaa pari työprojektia, viedä tunteella valittu liian kallis auto huoltoon, asentaa uudet kiinalaisten lasten valmistamat pihavalot, käydä älykellon vaatimalla keskisykealueen pk-treenilenkillä, kuskata lapsia harrastuksista toiseen, pestä pari koneellista sävy sävyyn valittuja vaatteita, käydä kampaajalla ja kynsihuollossa, päivittää kuulumiset somefoorumeille, lukea viimeisimmät seurapiirijuorut, katsoa ympyrää ajavien autojen kilpailua tai 22 homosapiensin juoksemista yhden pallon perässä vihreällä nurmikentällä. 

Ei se mitään. Ehkä vuonna 2022 sitten. Silloin ainakin ilmestyy yksi kirja, josta voi kootusti lukea edes sitten ne olennaisimmat, ei liian pitkistä luvuista koostuvat, sarkastisen moniulotteiset ”zippiotsikot,” inspiroivine kirjavinkkeineen.

IHME JA KUMMA

4.-22.11.2020

Galleria Contempo

Lönnrotinkatu 23

00120 Helsinki